Videopelien kehitys viimeisten vuosien ja vuosikymmenten aikana on ollut hurjaa, kun yksinkertaisista palikkagrafiikoista ja ristinollan tasoisesta pelimekaniikasta on edetty kokonaisia maailmoja käsittäviin virtuaalisiin kokemuksiin. Pelasit sitten millä tahansa laitteella, ovat videopelien kasinot tai uhkapelit tulleet tutuiksi. Ne ovat olleet osana reaalimaailmaa videopelien alkuajoista lähtien, joten todellisuutta usein heijastelevat virtuaalimaailmat eivät halua jäädä kisassa kakkoseksi. Videopelit ja uhkapeli kulkevatkin käsi kädessä.

Videopeleissä uhkapelejä löytyy moneen lähtöön, kun osa on tosielämästä tuttuja ja osa puolestaan pelimaailmaan kehitettyjä. Pakko myöntää, että pelinkehittäjillä on ollut hoksottimet kohdillaan, sillä niin hulvattoman hauskoja ja kekseliäitä pelejä mahtuu mukaan. Varsinkin koronan aikana on myös terveyden kannalta parempi pysytellä kotona ja todellisen kasinon sijaan astella sisään johonkin lukuisista videopelien kasinoista. Alan asiantuntija Jean Lussarinen, jolle videopelipelaaminen on tuttuakin tutumpaa, listaa viisi huippupeliä, joissa kaikissa pääsee pelaamaan myös uhkapelejä.

Star Wars: Knights of the Old Republic

Lähdetään liikkeelle vähän vanhemmasta päästä, mutta ehkäpä siitä kaikkein tunnetuimmasta ”satumaailmasta” eli Star Warsista. Jo 1970-luvulla alkunsa saanut elokuvasarja on poikinut lukemattoman määrän oheistuotteita kirjoista tv-sarjoihin, videopeleihin ja leluihin. Yksi kaikkien aikojen parhaimmista videopeleistä on vuonna 2003 julkaistu Star Wars: Knights of the Old Republic sekä sen kahta vuotta myöhemmin ilmestynyt kakkososa.

KOTOR oli ilmestyessään sekä graafisesti että pelimekaniikaltaan roolipelien kärkeä eikä Star Wars -maailmaa oltu vielä koskaan ennen tätä päästy tutkimaan yhtä suurella pieteetillä. Pelissä pääsi myös kartuttamaan kassaansa uhkapelillä nimeltä Pazaak, joka on kekseliäs, erikoiskortteja sisältävä muunnelma blackjackista ja jonka taitaminen vaatii sekä älyä että tuuria. Ja tietenkin sopivia, pelin edetessä pelaajan eteen tupsahtelevia erikoiskortteja.

Mass Effect

Pysytään edelleen avaruudessa, mutta hypätään muutama vuosi eteenpäin samojen pelinkehittäjien seuraavaan avaruuseepokseen nimeltään Mass Effect. Yhdeksi pelimaailman merkittävimmistä uranuurtajista tituleerattu Mass Effect esitteli massiivisen vapaan pelimaailman, johon kuuluu lukematon määrä planeettoja ja galakseja sekä elävä, interaktiivinen pelimaailma, jossa pelaajan valinnat vaikuttavat koko luomakunnan kohtaloon.

Tällä hetkellä jo neljänteen osaansa edennyt massiivisen virtuaalimaailman luonut Mass Effect esitteli pelaajille hyvin paljon KotOR:n Pazaakia muistuttavan ”korttipelin” nimeltään Quasar. Quasar on myös muunnelma blackjackista, mutta toisin kuin Pazaakia, Quasaria voi pelata vain pelikonetta vastaan eli virtuaalisella, pelimaailmaan sijoittuvalla kasinolla.

Quasar liittyy myös ensimmäisen Mass Effectin juoneen; jätämme spoilaamatta miten.

Joka tapauksessa Quasar on viihdyttävä korttipeli, josta osaaja voi voittaa sievoisen summan pelin valuuttaa – jota ei luonnollisesti koskaan ole liikaa.

Witcher 3: Wild Hunt

Puolalaisen fantasiakirjailija Andrzej Sapkowskin Noituri-kirjoihin perustuva Witcher-pelisarja on ensimmäisestä vuonna 2007 julkaistusta osasta lähtien kerännyt mainetta ja kunniaa, mutta kolmas osa Wild Hunt räjäytti potin voittaen lukuisia palkintoja ja monet pitävätkin peliä kaikkien aikojen parhaana roolipelinä.

Pelin päähenkilö ja pelaajan ohjastama hahmo Geralt of Rivia ei ole se kaikkein perinteisin videopelien kirkasotsainen sankari, vaan oikeastaan kaikkea muuta. Uhkapelit kuuluvat luonnollisena osana pelimaailmaan ja suosituin peli Gwent on saanut jopa oman videopeliversionsa. Uhkapelien minipelit eivät tästä enää paremmaksi muutu. Gwent on verrattain monimutkainen mutta erittäin koukuttava korttipeli, jota voi onneksi harjoitella ilmaiseksi; vaikka virtuaalimaailman rahojen häviäminen ei kirpaise aivan yhtä paljon kuin oikean rahan, ei se silti hauskaa ole.

Pelimaailman lisäksi myös reaalimaailmassa voi saada ilmaista pelirahaa ilman talletusta. Gwentiin törmää Wild Huntia pelatessa useammassa tehtävässä, joten peliin kannattaa tutustua ainakin pintapuolisesti.

Red Dead Redemption

Grand Theft Autoilla maailmanmaineeseen nousseen Rockstarin Red Dead Redemption siirtää vapaan ja valtavan pelimaailman villiin länteen. Ja mitäpä olisi villi länsi ilman uhkapelejä ja muutamia muita paheita. Yksi omista suosikeistani Red Dead Redemption vie pelaajat Amerikan sydänmaille aikaan, jolloin miehet olivat rautaa ja revolveri laulaa. Huikean eläväinen pelimaailma sisältää tietenkin myös jokusen saluunan, jossa pääsee harrastamaan uhkapelaamista.

Mukana ovat reaalimaailmastakin tutut Texas Hold’em –pokeri, blackjack sekä nopat, joissa kaikissa voi ottaa miehestä mittaa eri tasoisten vastustajien kanssa. Lisäksi villin lännen tyyliin uhkapelaamista voi harrastaa esimerkiksi kädenväännössä tai hevosenkengän heitossa. Osaavalle pelurille Red Dead Redemptionin pelimaailmassa riittää voitettavaa, mutta kannattaa pitää silmällä huijareita. Jean Lussariselta todella vahva suositus!

Fallout: New Vegas

Jo nimensä puolesta tämän listan itsestään selvä ykkönen on tietenkin Fallout: New Vegas. Vaikka maailmanloppu on koittanut, Vegas elää ja voi hyvin. Suorastaan mahtavan Fallout-pelisarjan eittämättä paras peli New Vegas heittää pelaajan keskelle Nevadan erämaata toistensa kurkussa olevien jengien keskelle selvittelemään omaa menneisyyttään. Yhdessä kaikkien aikojen parhaista roolipeleistä pääsee myös takomaan rahaa Vegasin jäljellä olevissa, kenties videopelien parhaissa kasinoissa, joissa ruletti pyörii, kolikkopelit soivat ja huijarit päivystävät pokeripöydässä.

Virtuaalinen ja apokalyptinen New Vegas on monin paikoin viihdyttävämpi paikka kun sen reaalimaailman vastine Las Vegas, ja pelimaailmaan pääsee huomattavasti helpommin ja halvemmalla. Vähän erilaisen kasinokokemuksen lisäksi Fallout: New Vegas tarjoaa poikkeuksellisen mainion pelin, jonka pariin palaa mielellään vielä vuosien ja usean läpipeluukerran jälkeen.

Yhteenveto

Pelimaailmat alkavat olla todella lähellä reaalimaailmaa eikä siis ihme, että uhkapelit ovat jo nyt osa monia videopelejä. Hyvä niin, sillä terveyden kannalta on selvästi järkevämpää jättää perinteiset kasinot väliin ja tyydyttää uhkapelitarpeet kotoa käsin.

Kasinopelit Xbox Onelle ja parhaat PC-kasinopelit löytyvät tästä artikkelista, mutta muitakin on – jos muu pelaaminen ei niin kiinnosta, kaikille pelialustoille löytyy myös pelkkiä kasinopelejä. Videopelien kasinot ovat kuitenkin selvästi olleet lähellä tekijöidensä sydäntä ja vaivaa on nähty kokonaan uusien pelien kehittämiseen mikä kertoo uhkapelaamisen suosiosta myös videopelien maailmassa.

Nettikasinoiden kolikkopeleistä puolestaan on tullut yhä enemmän videopelien kaltaisia, näyttävällä sisällöllä varustettuja elämyksiä ja interaktiiviset elementit ovat tulleet jäädäkseen.

LEAVE A REPLY

Please enter your comment!
Please enter your name here